Metropolis opettaa, miten teknologiaa ei pidä suunnitella
Metropolis oli teknologialähtöinen maailma. Humantech on sen vastakohta. Se rakentaa järjestelmän ihmisen ympärille eikä pakota ihmistä teknologian vangiksi. Se on teknologiaa, joka ymmärtää, mukautuu ja toimii yhdessä ihmisen kanssa.
ZeroUI – kun tekniikkaa käytetään ilman että sitä käytetään
Kun vuorovaikutus siirtyy puheeseen, eleisiin, ennakointiin ja taustalla tapahtuviin päätöksiin, mukaan tarvitaan paljon muutakin.
Ihmiskeskeisyys – kuorrutushöttöä vai kova standardi?
Moni ajattelee yhä, että teknologian ydin on syvällä järjestelmässä ja ihmiskeskeisyys sen pinnassa. Että ensin tulee insinöörityö ja vasta sen jälkeen käyttöliittymä, käyttökokemus ja, jos budjettiin vielä jää, pieni visuaalinen viimeistely. Todellisuudessa asetelma on jo toinen.
Viides teollinen vallankumous – kun neljä ei vielä riitä
Nyt puhutaan viidennestä teollisesta vallankumouksesta. Tuo termi kuulostaa helposti yhdeltä turhalta muotisanalta lisää. Jos kehitystä katsoo hieman pidemmällä aikavälillä, kyse on kuitenkin jatkumosta. Sen jokainen vaihe on muuttanut työn ja teknologian suhdetta hieman eri tavalla.
Ihminen pelkääjän paikalta kuskin pukille – Humantech
Kun lähes kaikilla on pääsy samoihin teknologioihin, todellinen kilpailuetu syntyy siitä, mikä tuntuu käyttäjästä selkeältä, luontevalta ja hyödylliseltä. Siksi tulevaisuuden teknologiassa tarvitaan insinöörien rinnalle luovia ammattilaisia, pelintekijöitä, palvelumuotoilijoita ja muita ihmisen toimintaa ymmärtäviä osaajia.
Miehen jatke vai harhalaukaus?
Kehittyneissä sovelluksissa ja järjestelmissä käyttöliittymä- ja käyttäjäkokemuksen (UI/UX) suunnittelun onkin oltava paljon enemmän kuin käytettävyyden tai asiakaspolkujen suunnittelua. Käyttöliittymäsuunnittelun pitää kehittää ihmisen ja koneen yhteistyötä, jossa kumpikin tukee toistaan tekemällä sitä missä on itse parempi.
Tavataan työmarkkinatorilla!
Erjalta: Tavatassa kohdataan tavatasta ratkaisu työntekijän ja työnantajan kohtaamisiin KUUNTELE ERJAN KOKEMUKSIA JA OPPEJA TAVATALTA
Älä luota – varmista
Generatiivinen, luova, tekoäly tulee olemaan monella tavoin mullistava teknologia. Se ei ole vaan vielä lähellekään valmis. Lupaukset ja todellisuus eivät vastaa toisiaan – ja vastuu on sysätty käyttäjälle.
Virtuaaliavustajassa on monta tekoälyä
Suunnittelet lähtöä kaupungille, ja kysyt avustajalta ”Millainen sää on Lahdessa iltapäivällä?” Vaikka yksityiskohdat vaihtelevat, kaikkien firmojen virtuaaliavustajat toimivat jotakuinkin seuraavalla tavalla:
Tekoälysanastoa selkosuomeksi
Puhuva tietokone tai robotti on kuulunut pitkään sci-fi maailmaan (esim Ritari Ässän KITT), mutta tunnetuin varhainen esimerkki lienee Stephen Hawkingin puhesyntetisaattori. Uudempia esimerkkejä ovat Applen Siri ja Ylen alueuutisten säätietojen ”lukija”.










